Kalibu Academy Malawissa:

Kalibu kouluttaa niin koululaisia kuin pastoreitakin
Yläaste ja lukio (Kalibu Academy) on toiminut jo useiden vuosien ajan ja siitä on tullut koko Malawin ja eteläisen Afrikan ylpeyden aihe. Koulutus suoritetaan Cambridgen yliopiston opetussuunnitelmien alaisuudessa.  Koulussa on nykyisellään oppilaita lähes 800 ja oppilaiden määrä tulee lähivuosina nousemaan 2000 oppilaaseen. Henkilökunnan määrä Kalibu Ministries -järjestön alaisuudessa lähentelee tuhatta, joten kyseessä on Malawin mittapuun mukaan yksi maan suurimmista ja merkittävimmistä työllistäjistä.  Nyt jo naapurimaista Mosambikista ja Zimbabwesta sekä Etelä-Afrikasta vanhemmat lähettävät lapsiaan kouluumme sen saaman hyvän maineen ja tuloksien vuoksi. Keräämme varoja yhä koulun kehittämiseksi yhä korkeatasoisemmaksi

Kalibu Academy -koulun yhteydessä toimii myös koulun klinikka, joka laajenee kasvavien tarpeiden myötä. Tarkoitus on myös, että Kalibu Academyn oppilashuollon lisäksi tulevan ylisopiston väki saa sitä kautta tarvittavat terveydenhuoltopalvelut.

Koulu ruokkii myös oppilaat ja hyvin ruoka-aineiden takaamiseksi koulu pyrkii mahdollisemman omavaraiseksi mm. Nautakarjan, lampaiden ja vuohien sekä kanojen suhteen. Koulu haluaa olla kokonaisvaltaisesti kasvattamassa ja takaamassa hyvät edellytykset koulunkäyntiin. Tätä tarkoitusta varten on perustettu maatila, jolla tuotetaan raaka-aineita koulun keittiötä ja ruokahuoltoa varten. Myös koulun keittiöhenkilökuntaa koulutetaan ravitsemuksen suhteen. Koulu onkin alueella myös suuri työllistäjä. Koulu pyrkii työllistämään ja kouluttamaan paikallisia kaikista ikäryhmistä ja molempia sukupuolia. Täten koulu ei vaan luo parempia elämän edellytyksiä pelkästään koulua käyville oppilaille, vaan monille paikallisille, jotka saavat työllistymisen kautta paremmat edellytykset elämään niin itselleen kuin perheilleenkin.

Koulun yhteyteen on käynnistetty myös kehitysyhteistyöprojekteja. Koulun oppilaat ovat osallistuneet koulujenväliseen kansalliseen tiedekilpailuun, jossa Kalibu Academyn oppilaat voittivat sarjansa biokaasuprojektillaan. Tälläkin hetkellä koulun oppilaat ovat mukana paikallisessa vanhustyönprojektissa, johon Out of Africa sai UM:ltä kolmivuotisen projektirahoituksen alkaen 1.1.2013. Projektin myötä oppilaiden eli tulevien vaikuttajien ja päättäjien asenteita halutaan muokata ruohonjuuritasolta käsin. Vanhukset ovat usein hyvinkin syrjityssä asemassa ja paineen alla. He joutuvat myös usein huoltajiksi vanhoilla päivillään HIV-orvoille lapsenlapsilleen.


Lisäksi Kalibu-Shekinah -palvelutyö tukee paikallisia seurakuntia kouluttamalla pastoreita ja tukemalla taloudellisesti seurakuntia ja niiden tekemää lähetys- ja humanitääristä työtä. Malawissa, Blantyren lähellä on Shekinah/ Kalibun toiminnan päämaja, josta käsin työtä tehdään muihinkin maihin. Tuemme pastoreitten ja hengellisen työntekijöitten tukemiseen tarkoitettua avustustyötä, jonka kautta paikalliset pastorit saavat ainakin osan elantoaan ja mm. pyöriä voidakseen tehdä työtä alkeellisissakin kyläolosuhteissa. Avustamme työtä yleisellä tasolla. Koulutuksen piirissä on ollut noin 300 pastoria ja vuosittain heille pidetään useita koulutustapahtumia Kalibu Academy -koulun tiloissa.